Wien & Belvedere

lauantai 7. lokakuuta 2017





Jos tiesin haluavani käydä Schönbrunnissa Wieniin päästessäni, halusin ehdottomasti nähdä myös Gustav Klimtin Suudelman Belvederessä. Teos oli tullut aikoinaan eteen taidehistorian tunnilla diakuvana ja halusin päästä katsomaan sen paikan päälle. Olimme siis suuntaamassa Belvedereen yläosaan taiteen perässä, mutta enpä arvannut kuinka upea itse rakennuskin olisi! Sanalla sanoen hengästyttävä. Aikamoinen kesäasunto on prinssi Eugenella aikoinaan ollut! Nykyään Belvedere toimii kokonaisuudessaan näyttelytiloina. Barokkipalatsin yläosa sijaitsee alueen korkeimmalla kohdalla, joten sinne kannattaa suunnata ensimmäisenä ihailemaan myös ympärille avautuvia maisemia. Koska olin lukenut, ettei alaosa ole niin loistokas kuin yläpuoli, päätimme jättää sen väliin säästääksemme voimiamme. 







Franz Xaver Messerschmidtin upeat Päät!
Ja jos taide ei kiinnosta yhtään, Belvedereen kannattaa suunnata ihastelemaan pelkästään jo puutarhaa. Ylhäältä näkee hienosti puutarhan suurenmoisen kokonaisuuden, joka on toki viimeisen päälle mietitty, mutta samaan aikaan niin villi ja boheemi. Yksittäiset kukkapenkit kutsuivat tutkimaan lajeja lähempää ja ihastelemaan rehevän kukoistavaa kukkaloistoa! Ihanan sekavaa ja tyrmäävää katseltavaa. Rakastan sitä, että kukkien väreillä ja muodoilla korkeuseroilla leikitellään. 

Belvedere hurmasi minut täysin. Nyt valokuvia katsellessa täytynee myöntää, että jollain tapaa pidin Belvederestä kuitenkin enemmän kuin Schönbrunnista. Osa puutarhasta oli kärsinyt selvästi kovista helteistä ja auringonpoltteesta, mutta kokonaisuus oli vielä elokuun lopussakin hurmaava. 








Lue myös:
Wienin kahvilat ja aamiaiset
Wien & Schönbrunn


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.