Sumakilla ja sitruunalla maustettu siika

torstai 30. maaliskuuta 2017



Ehdottomasti suosituin nopea arkiruokani on paistettu kala. Kun en keksi mitään kokattavaa, paistan kalaa. Nautin sen sellaisenaan tai salaatin ja kasvisten kera. Sama kaava toimii hyvin myös lihaan, mutta kala kypsyy niin nopeasti, että se tulee valittua useammin paistinpannulle. Tällä kertaa maustoin siian sitruunan kuorella ja sumakilla ja kylkeen paistoin sydänsalaattia. Vaikka salaatin sesonkiaika on vasta edessä, en voinut vastustaa paistetun salaatin kutsua. Eurooppalaiset parsatkin ovat jo eksyneet lautaselle, sillä kyseessä on yksi heikkouteni. Vihreä, ohut parsa sellaisenaan tai kypsennettynä ihan millä lisukkeilla tahansa on oiva kaveri kalalle.

Mutta palatakseni kalaan, ottakaa haaste vastaan ja kokatkaa sitä! Se maistuu hyvältä, on terveellistä ja valmistuu nopeasti. Olen kuullut monen tuskailevan kalan kalleutta, mutta kauppahallin kalatiskiltä löytyy vastaus siihen, miksi kaupungin mummoilla ja papoilla on varaa syödä kalaa. He ostavat kalaa juuri sen verran kuin tarvitsevat eivätkä grammaakaan yli. He valitsevat tarjouksessa olevan kotimaisen kalan tai suosivat sitä halvinta, mitä tiskistä löytyy. Silakkaa ja muikkua, tuoreena ja savustettuna. Edullisesta hauesta valmistuu maistuvat pyörykät, jotka sopivat erittäin hyvin myös tomaattiseen kalakeittoon.  Linkkaa ihmeessä oma suosikkireseptisi, kaikki kalaohjeet ovat erittäin tervetulleita!


Sumakilla ja sitruunalla maustettu siika 

1-2 siikafilettä per ruokailija (150-200 g per ruokailija)
suolaa, mustapippuria
1 sitruunan kuoret
sumakkia
voita tai öljyä

Kuivaa kalan nahkapuoli talouspaperilla. Mausta fileet suolalla ja anna maustua 30 minuutin ajan, jos sinulla on aikaa. Lisää muut mausteet kalan pintaan. 

Kuumenna voi kuumassa paistinpannussa ja laita siikafileet pannuun nahkapuoli alaspäin. (Mikäli nautit kalan kanssa sydänsalaattia tai parsaa, laita ne paistumaan ensin ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Suuremmalle määrälle tarvitset erilliset paistinpannut.) Paista fileet melkein kypsiksi ja käännä hetkeksi paistumaan vielä toiselle puolelle. 

Vinkki! Mikäli haluat nauttia siikasi sellaisenaan, jättää sitruunankuori ja sumakki pois ja lusikoi sulaa voita paistamisen aikana pintaan. 



Kokeile myös sitrushedelmillä maustettua lohta, harissalla maustettua uunilohta tai simppeleitä haukipullia. Kaikissa näissä ohjeissa nautiskellaan sitruunan maulla.

2 kommenttia

  1. Jep, kala on parasta!
    Tässä omat suosikkini hauesta ja/tai ahvenesta. Saan niitä isältäni ilmaiseksi, siksi esiintyvät meillä keittiössä useammin kuin muut kalat ☺

    http://halftenspydderestendog.blogspot.fr/2014/07/kalapuikot.html?m=1

    http://halftenspydderestendog.blogspot.fr/2013/05/kalataco.html?m=1

    http://halftenspydderestendog.blogspot.fr/2012/05/ahvenia-ahvenanmaalta.html?m=1

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.