Juuriselleri-omenasalaatti lämminsavulohella

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016



Bongasin kuvieni joukosta tämän herkullisen salaatin ja ikäväkseni huomasin, etten ole jakanut reseptiä teille. Virhe korjataan nyt, sillä tämä on yksi Kiran Max 30 -keittokirjan suosikkejani! Sopivan raikasta ja roiskuvaa. Selleriä ei kannata pelästyä, se on sellaisenaan raastettuna taivaallisen ihanaa! Tätä tekisi mieli juuri nyt, kun kroppa huutaa kasviksia sisäänsä eikä kesäsesongista ole vielä tietoakaan. Mukava lisä myös pääsiäis- tai joulupöytään.

Juuriselleri-omenasalaatti lämminsavulohella 2 henkilölle

1 iso juuriselleri (400 g) kuorittuna ja raastettuna
1 omena (granny smith, pink lady) leikattuna ohuiksi tikuiksi
1 pieni punasipuli suikaloituna
1 dl tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna
6 rkl maustamatonta paksua jogurttia
1-2 rkl sitruunanmehua
1 rkl raastettua sitruunankuorta
1 rkl hunajaa
2 tl Dijon-sinappia
suolaa, mustapippuria
250 g lämminsavulohta

Sekoita selleri, omena, sipuli ja persilja sekaisin isossa kulhossa.

Sekoita toisessa astiassa jogurtti, sitruunanmehu ja -kuori, hunaja ja sinappi kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarkista maku.

Sekoita kastike salaatin joukkoon ja anna seoksen maustua jääkaapissa. Mitä pidempään salaatti saa maustua, sen parempi. Tarjoile salaatti lämminsavulohen kanssa.

2 kommenttia

  1. Kuulosti hyvältä, vois joskus kokeilla, nyt on pääsiäis ruuat jo lyöty lukkoon. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Aurinkokujalla! Kiitos kutsusta, käyn tutustumassa blogiisi pääsiäisvapailla. Aurinkoista pääsiäistä!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.