Tofu-bulgursalaattia

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014




Tein vahingossa loistavan salaatin! Vahinko siksi, että reseptiikkaa oli valmiina ainoastaan tofun osalta. Ohje on napattu Chef Santerin kirjasta Pallogrillauksen lyhyt oppimäärä.  Kaikki muu tuli mieleen siinä sivussa kasvimaalla fiilistellessä.

Kesäfiilisten myötä on tullut taas ilo oman kasvimaan anneista. Tällä hetkellä syöntikunnossa ovat retiisi, pinaatti, lipstikka, basilika, ruohosipuli ja sipuli, mutta salaatteja, juureksia ja muita yrttejä saa vielä hetken jos toisenkin odottaa. Muutaman valmiin yrtin taimen ostin uutuuden viehätyksestä, joten tänä kesänä maistellaan mm. ananassalviaa ja curry-yrttiä. Viime kesänä uutuusyrtti oli greippiminttu, josta keitin loistavaa teetä ja maustoin aasialaisruokaa.

Mutta hei, tästä bloggauksesta polkaisen käyntiin salaattireseptit, joihin ei käytetä lainkaan kurkkua eikä tomaattia! Pidän kurkusta ja pidän tomaatista, mutta yhdistän niitä ani harvoin enää samaan salaattiin. Johdattelen näin myös teitä lukijoita tielle, jossa salaattiin käytetään kaikkea muuta kuin pyhää kolminaisuutta: jääsalaattia, tomaattia ja kurkkua.





Marinoitu tofu 2 henkilölle

1 pkt tofua
0,5 dl miriniä
0,5 dl soijaa
0,5 dl vettä
3 dl ruskeaa sokeria
paahdettuja seesaminsiemeniä tofun pinnalle tarjoiluvaiheessa

  • kiehauta ainekset kattilassa ja keitä välillä sekoitellen viiden minuutin ajan
  • anna marinadin jäähtyä ja nosta tofupalat joukkoon
  • marinoi tofua muutaman tunnin ajan tai yön yli. Omaani marinoin kuuden tunnin ajan ja maku oli imeytynyt hyvin tofuun. 
  • valuta ylimääräinen marinadi pois ja grillaa tofut molemmin puolin kauniin väriseksi


Marinoidut valkopavut 2 henkilölle

1 pkt kypsiä valkopapuja
2-3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili hienonnettuna
1-2 rkl valkoviinietikkaa
loraus oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
ruohosipulia tai muuta yrttiä hienonnettuna
  • huuhtele pavut, valuta ja kaada kulhoon
  • lisää muut ainekset joukkoon ja anna papujen marinoitua parin tunnin ajan


Bulgursalaatti 2 henkilölle

1-1,5 dl bulguria
2-3 dl vettä
suolaa
oliiviöljyä
appelsiinin tai sitruunan mehua
paprikaa 
varsiselleriä 
tuoreita pinaatinlehtiä
ruohosipulia
marinoituja valkopapuja
*
grillattua porkkanaa
  • kypsennä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan ja anna jäähtyä hetken aikaa
  • kaada marinoidut pavut joukkoon ja sekoita loput ainekset joukkoon
  • tarkista salaatin maku
  • kun salaatti on valmis, grillaa päälle vielä porkkanaa ja marinoidut tofut

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.