Haukipyörykät teriyakikastikkeella ja seesamiporkkanat

maanantai 11. marraskuuta 2013



Hauki on ollut lempikalojani monia vuosia. Ihan vain sen takia, että olen syönyt nuorempana isäni tekemiä haukipullia. Meni monta vuotta, jolloin en syönyt niitä lainkaan, mutta onneksi ne ovat jälleen löytäneet keittiöömme. Muita haukireseptejä löytyy täältä. 

Chef Santerin Rakkaat juurekset -kirjasta valmistimme miehen kanssa yhdessä haukipullia itämaisittain. Maku on juuri sopivasti erilainen, muttei kuitenkaan liian aasialainen ja voimakas poistamaan hauen omaa makua. 

Haukipyöryköitä, teriyaki-kastiketta ja seesamporkkanoita 4 annosta

Pyörykät

1 kg haukea jauhettuna
(1 dl vehnäjauhoja)
(1 dl kermaa)
2 kananmunaa
1 rkl sinappia
1 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl raastettua piparjuurta
2 tl suolaa
öljyä paistamiseen

Jos hauessa on vielä ruotoja, ne kyllä katoavat, kun jauhat kalan lihamyllyssä tai yleiskoneessa. Toki isoimmat ruodot kannattaa ottaa pois. Sekoita ainekset keskenään ja jätä taikina vetäytymään jääkaappiin. 

Paista taikinasta yksi koepulla, jotta voit tarkistaa maun. Paista haukipullat kohtalaisella lämmöllä kullanruskeiksi.

Teriyaki-kastike

0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl mirin-kastiketta
0,5 dl vettä
3 rkl ruskeaa sokeria

Kiehauta ainekset sekoittaen kattilassa. Keitä viitisen minuuttia ja jätä odottamaan tarjoilua

Seesamiporkkanat

8 porkkanaa kuorittuna ja paloiteltuna (1-2 porkkanaa per syöjä)
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl hunajaa
2 rkl seesamiöljyä
2 rkl seesaminsiemeniä

Keitä porkkanat suolavedessä melkein kypsäksi. Kaada vesi pois ja jäähdytä ne kylmän veden alla.

Kun viimeinen satsi haukipullia on pannulla, valmista porkkanat loppuun. Lisää kattilaan seesamiöljy, valkosipuli ja porkkanat, sekoita välillä. Lisää joukkoon vielä hunaja ja seesaminsiemenet.



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.