Ranskalaishenkinen lihakeitto

sunnuntai 6. lokakuuta 2013


Totta puhuakseni lihakeitto ei ole kovin korkealla toiveruoissani. Päädyin kuitenkin tekemään sitä selaillessani keittokirjoja ja suosittelen edes yhden kerran valmistamaan lihakeiton tämän ohjeen mukaan. Eli ripaus ranskalaisuutta mukaan, sillä keittoon laitetaan muutakin kuin perunaa, porkkanaa ja lihaa ja lisäksi se maustetaan omalla lautasella sinapilla. Resepti oli oiva myös sen vuoksi, että nostimme kasvimaalta viimeisetkin juurekset pois. Voit käyttää keittoon melkein mitä tahansa juureksia. Käytin keittoon huomattavasti vähemmän lihaa, mitä alkuperäisessä ohjeessa oli, mutta kukin voi säädellä sen määrään oman makunsa mukaan. Keiton valmistaminen vie 2-3 tuntia, mutta jos teet niin kuin minä, kypsennä liha jo edellisenä päivänä. 

Ranskalaishenkinen lihakeitto  8 henkilölle

Ensimmäisenä päivänä:

2 karitsan potkaa tai 1-2 kg luista keittolihaa (esim. lapaa)
1-2 oksaa tuoretta rosmariinia
1-2 oksaa tuoretta timjamia
3 laakerinlehteä
2 tl suolaa
10 kokonaista mustapippuria
2-3 cm:n pätkä tuoretta inkivääriä

Pane liha isoon kattilaan ja lisää vettä niin, että liha peittyy. Kiehauta ja kuori vaahto pois. Lisää sen jälkeen rosmariini, timjami, pippurit, suola ja inkivääri. Keitä lihaa kannen alla vähintään kaksi tuntia. Jos käytät potkaa, tiedät lihan olevan kypsää, kun se irtoaa luusta. 

Nosta lihat pois kattilasta ja siivilöi liemi. Leikkaa liha sopiviksi annospaloiksi tai revi pieniksi säikeiksi. Liha kannattaa paloitella heti, kun se on hieman jäähtynyt, sillä näin erotat lihasta huonot osat pois. Jos teet keiton loppuun vasta seuraavana päivänä, muista kuoria liemen pinnalta kovettunut rasva pois.

Toisena päivänä:

3-4 porkkanaa 
8 perunaa 
1 kyssäkaali
3-4 sipulia
2 palsternakkaa
1 purjo
3-6 valkosipulinkynttä
6-8 tomaattia
öljyä

Kuori ja paloittele juurekset ja lohko tomaatit isoiksi lohkoiksi.
Kuullota sipuleita hetken aikaa öljyssä, lisää sen jälkeen muut juurekset ja tomaatit keittoon.

Kaada edellisenä päivänä valmistettu liemi päälle ja keitä kunnes, kasvikset ovat melkein kypsiä. Lisää vielä joukkoon lehtikaali ja tarkista maku.

Annostele keitto lautaselle ja lisää siihen 1 tl Dijon-sinappia. Perinteisiä kotimaisia sinappeja en suosittele käyttämään, sillä ne ovat liian tummia ja makeita keittoon. Tai en ainakaan itse ole onnistunut löytämään hyvää, kirpeää kotimaista sinappia. Dijon antaa keittoon mukavan kirpeän ja piristävän loppusilauksen.

Vinkki! Halutessasi voit lautasannokseesi myös keitettyä kananmunaa ja suolakurkkua. Bon appétit!




1 kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.