Omena-marja-aroniapiirakka

keskiviikko 17. lokakuuta 2012



Tässä kodissa leivotaan piirakka melkein joka viikko ja tällä kertaa vuorossa oli makea versio. Mies oli tuonut kotiin tullessaan marja-aronioita enkä tiennyt, mitä niistä tekisin. Hillot, mehut ja smoothiet eivät oikein innostaneet, joten pienen maistelun jälkeen päätin tehdä niistä piirakan. Marja-aronia ei ole maultaan kovinkaan täyteläinen tai makea, joten päätin lisätä piirakkaan myös omenaa.

Eikä huono asia ole sekään, että marja-aroniassa on paljon C-vitamiinia! Terveellisemmän vaikutuksen tietysti saisi, jos läträisi sokerin kanssa hieman vähemmän ja tekisi marja-aroniasta esimerkiksi vispipuuroa, kuten Omenaminttu. Marja-aroniaa on käytetty Itä-Euroopassa luonnon omana lääkkeenä ja marjan terveysvaikutuksista voit lukeaa lisää Vinkkilän luomutuotteen sivuilta

Omena-marja-aroniapiirakka

Murotaikinapohja

150 g  pehmeää voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
  • sekoita voi ja sokeri keskenään
  • lisää muna ja sekoita hyvin
  • lisää vielä jauhot ja muotoile taikinasta lopuksi pallo, kääri se kelmuun ja anna kovettua jääkaapissa puolisen tuntia
Täyte

2-3 omenaa lohkoina
2 dl marja-aronioita
1 tlk maitorahkaa
2 kananmunaa
0,5-1 dl tummaa sokeria
0,5-1 tl kanelia
1 sitruunan mehu
1 tl vaniljasokeria
  • kun olet kuorinut ja lohkonut omenat, siirrä ne pieneen astiaan, purista päälle sitruunanmehu ja ripottele päälle kanelia ja sokeria. Anna maustua hetken aikaa.
  • sekoita toisessa astiassa munat, rahka, sokeri ja vaniljasokeri keskenään
  • kun olet painellut taikinan voideltuun piirakkavuokaan, asettele omenat ja marja-aroniat päälle ja kaada rahkaseos vielä niiden päälle
  • paista piirakka 220 asteessa 30-40 minuuttia

Kerrottakoon vielä lopuksi, että uudet tuulet puhaltavat ja blogistani tulee pian osa Indiedaysin blogiportaalia. Suomen suosituin blogiportaali Indiedays uusiutuu lokakuun aikana ja uudesta Indiedays Inspiration -palvelusta löydät samalta sivulta 300 laadukasta yhteisöön kutsuttua blogia. Uudistuksesta huolimatta voit lukea blogiani edelleen täällä Bloggerissa. 


Indiedaysin sisältö laajenee nyt ruokaan, sisustukseen ja lifestylen uusiin aiheisiin. Indiedaysin omien blogien lisäksi portaali näyttää 300 blogin uudet postaukset värikkäänä kuvavirtana. Näin voit helposti bongata sinua kiinnostavat jutut ja löytää uusia inspiroivia blogeja.

Indiedays sivuston kehitys on loppusuoralla, ja nyt sinulla on mahdollisuus saada esimakua tulevasta uudistuksesta menemällä sivulle http://indiedays.com/showroom/inspiration/. Tänne voit antaa sähköpostiosoitteesi ja saat heti ensi viikon alussa linkin ja tunnukset, joilla pääset tutustumaan Inspirationin beta-versioon. 

3 kommenttia

  1. Houkuttelevalta vaikuttaa tuo piirakka, täytyypä heti viikonloppuna kokeilla. Hyvältä kuulostaa myös tuo Inspiration, oletkin haikaillut jotain näppärämpää välinettä blogie seurantaan. Onnittelut sinulle että olet mukana! :)

    Annika

    VastaaPoista
  2. Mitä tuolle maitorahkalle tapahtuu? Onko se tarkoitettu kastikkeeksi kypsän piirakan kanssa vai paistettavaksi uunissa?

    VastaaPoista
  3. Rahkaseos on tarkoitus kaataa piirakan päälle lopuksi eli uuniinhan se menee. Päivitin ohjeen tältä osalta, kiitos tarkkaavaisuudesta!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.