Peruna-fenkolivuoka

perjantai 27. lokakuuta 2017




Kun kesän on kokkaillut mökillä terassilla, pimeinä vuodenaikoina pitkään uunissa hautunut ruoka houkuttelee enemmän kuin koskaan. Syksyn viimassa ja lunta odotellessa liedeltä tai uunista huokuva lämmin tuoksu ja tunnelma on tervetullutta. Suurena perunan rakastajana halusin valmistaa Jamie Oliverin uusimmasta kirjasta 5 ainekset ateriat peruna-artisokkavuokaa. Vuoka on myös oiva tapa maistatuttaa fenkolia niille, jotka eivät ole sen suurimpia faneja. Minun valmistamastani vuoasta muodostuikin peruna-fenkolivuoka, sillä fenkolia oli enemmän kuin ohjeessa. Parmesan kruunaa yksinkertaisen perunaruoan.

Jamie Oliver villitsee ihmisiä ympäri maailman edelleen, mutta itse en ole jaksanut miehestä enää kovinkaan innostua. Ehkä olen katsonut aikoinaan liian monta ohjelmaa, jonka päätähtenä on ollut Jamie. Viimeisimmästä kirjasta innostuin siksi, että siinä nimensä mukaisesti kuhunkin ruokaan käytetään vain viittä raaka-ainetta. Toki ruokiin tarvitsee mausteita, mutta oliiviöljyllä, punaviinietikalla, suolalla ja mustapippurilla pärjää kaikkien reseptien kanssa. Aivan loistavaa! Mitä yksinkertaisemmin valmistuva ruoka, sitä todennäköisemmin tulen kokkaamaan sitä. Pätee varmaan moneen muuhunkin. Kirjan ruoat valmistuvat joko puolessa tunnissa tai sitten niiden esivalmisteluun menee vartti. Sen jälkeen ruoan vain annetaan kypsyä liedellä tai uunissa.

Oman opukseni lainasin kirjastosta ja monen monta reseptiä haluan siitä vielä kokeilla. Sitä en tiedä, päädynkö ostamaan kirjan omaksikin, mutta uskaltaisin suositella tätä moneen kotiin esimerkiksi joululahjaksi.


Peruna-fenkolivuoka 6 annosta
resepti Jamie Oliverin kirjasta 5 ainekset ateriat

800 g perunoita
1-2 kokonaista fenkolia
1 prk artisokansydämiä öljyssä
50 g parmesania raastettuna
1 dl kermaa

Kuori ja puolita perunat. Lohko myös fenkolit pienempiin paloihin. Laita ainekset uunivuokaan ja lisää artisokan puolikkaat joukkoon. Lisää artisokansydämien öljyä 2 rkl ja rouhi mustapippuria joukkoon. (Lisäsin myös hieman suolaa, vaikka sitä ei reseptissä mainittu. Myöhemmin lisättävä parmesan tuo ruokaan oman suolansa.) Sekoita ja kaada 3 dl vettä joukkoon. Peitä vuoka foliolla ja paista vuokaa tunnin ajan 200 asteessa.

Sekoita puolet parmesanraasteesta ja kerma, ohenna tarvittaessa vedellä. Ota vuoka uunista tunnin paistamisen jälkeen, poista folio ja sekoita juusto-kermaseos joukkoon. Ripottele loput juustot perunavuoan pinnalle ja jatka paistamista vielä noin 20 minuutin tai kunnes perunat ovat kauttaaltaan kypsiä.

Nauti sellaisenaan salaatin kera tai paista kylkeen kasvispihvit tai kanaa.




2 kommenttia

  1. Minäkin liputan kirjaston puolesta! Onneksi meidän kirjastossa on todella hyvä valikoima ruokakirjoja. Ja hyvältä vaikuttaa tämä reseptikin.

    VastaaPoista
  2. Mä rakastan kirjastoa, mutta yhtä lailla myös kirjakauppaa. Kaikkea ei voi kuitenkaan hankkia omaan hyllyyn, kun joka paikka on jo kirjoja täynnä. Jatkuva valinta päällä ja hankituista on niin vaikea luopua.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.