Kuusenkerkkäsiirappia kahdella tapaa

perjantai 30. kesäkuuta 2017



Savossa oli juhannuksena onni myötä ja kuusenkerkät olivat vielä kasvussa. Näin pääsimme itse keräämään kuusenkerkkiä siirappia varten. Poimiseen sopivat kerkät ovat vaaleita, pehmeitä ja alle 5 cm pitkiä. Marjoihin verraten kerkät tekevät poikkeuksen, sillä niitä ei voi kerätä metsästä ilman metsänomistajan lupaa. Jos siis omistat läntin kuusimetsää, ole onnellinen ja kerää kerkkiä. 

Valmistin tai olen valmistamassa siirappia kahdella tapaa. Ensimmäiseksi laitoin satsin tulemaan auringon voimalla ja projekti on vielä kesken. Sokeri on kyllä alkanut sulaa, mutta koska lämpimiä aurinkoisia päiviä ei oikein ole ollut, sulaminen ottaa vielä aikansa. Toisen satsin keitin kattilassa ja olen lusikoinut siirappia jo kurkkukipuuni. Lukemani mukaan se toimii loistavana yskänlääkkeenä, ellei satu olemaan astmaatikko. Toiveissa kuitenkin olisi, että voisin käyttää kuusenkerkkäsiirappia esimerkiksi drinkkeihin, lettuihin, leivontaan, myslin valmistamiseen ja jogurttiin. Katsotaan nyt miten kauan tätä herkkua riittää. Ehkä niitä kerkkiä olisi pitänyt kerätä vielä enemmän. No, onneksi pakastimesta löytyy vielä yksi satsi. 

Siirappia voi halutessaan myös maustaa. Inkiväärillä maustettu siirappi sopii varmasti hienosti aasialaisiin  annokssiin ja jälkiruokiin, vaniljainen versio drinkkeihin ja jälkiruokiin. 

Kuusenkerkkäsiirappi aurinkoenergialla

Ota lasipurkki ja painele kuusenkerkkiä purkkiin, kunnes se on puolillaan. Kaada loppupuolikkaaseen sokeri. Voit käyttää mitä tahansa sokeria siirapin valmistamiseen. 
Nosta purkki aurinkoiselle ikkunalaudalle, laita lautanen päälle ja jää odottamaan. Auringon lämpö sulattaa sokerin ja kerkkien läpi sulaessaan se maustuu. Kun kaikki siirappi on sulanut, siivilöi siirappi käyttöä varten puhtaaseen purkkiin. 


Kuusenkerkkäsiirappi keittämällä

1 l kuusenkerkkiä
2 l vettä
4 dl sokeria

Laita kuusenkerkät likoamaan kylmään veteen yön ajaksi.

Siivilöi kerkät seuraavana päivänä ja siirrä ne kattilaan. Kaada 2 l vettä joukkoon ja keitä hiljalleen 1-2 tuntia. Siivilöi kerkät pois ja lisää veteen 4 dl sokeria. Keitä seosta vielä 1-3 tuntia ilman kantta.

Kaada siirappi puhtaisiin purkkeihin ja säilytä viileässä. Kuusenkerkkäsiirappi säilyy jääkaapissa tai kellarissa parikin vuotta.

HUOM! Osassa reseptejä siirappia keiteltiin useampia tunteja, mutta lyhyemmälläkin ajalla selviää. Lyhyemmällä ajalla siirappi on vaaleampaa, raikkaampaa ja juoksevampaa, pidempi keittäminen takaa puolestaan paksumman ja tummemman siirapin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.