Riesling- ja Spätburgunder -viikot Tampereella 2017

maanantai 15. toukokuuta 2017

Jälleen on se aika vuodesta, jolloin säästä huolimatta kevät tuntuu alkavan. Linnut visertävät, kukat kukkivat jo hiljalleen ja kuohuviini virtaa. Ennen kesän korvalla olevia valmistujaisia voi ensin kuitenkin nauttia upeista viineistä Riesling- ja Spätburgunder -viikoilla ympäri Suomen. Tampereella näitä upeita viinejä pääsee tänä vuonna maistelemaan 11 eri ravintolassa vielä ainakin tämän viikon ajan. Jotkut ravintoloista jatkavat Riesling-teemalla pidempäänkin ja viinejä on tarjolla niin pitkään kuin ne riittävät. Viime viikolla jaoimme Tampere Food Clubin kanssa porukan ja suuntasimme Saksan viinitiedotuksen kutsumana näihin kaikkiin paikkoihin saman illan aikana. Hirvittävän ihana urakka!





Kokoonnuimme ensin Hellaan & Huoneeseen koko porukalla. Ensimmäiset lasilliset olivat Raumlandin sektejä eli kuohuviinejä. (Itselleni tuli viime syksynä uutena tietona se, että saksalaiset juovat eniten kuohuviinejä koko maailmassa.) Saimme syötäväksemme kolme pientä maisteluannosta, jotta jaksaisimme nauttia kaikkien ravintoloiden anneista. Hella & Huone tarjoilee neljän ruokalajin Riesling-menun 55 euron hintaan ja siihen viinit päälle 40 euroa. 

Alkuun söimme höyrytettyä sydänsalaattia, friteerattua kampasimpukkaa piimädressingillä ja raastetulla piparjuurella. Kokonaisuus oli mukavan kepeä, mutta olisin kaivannut annokseen lisää suolaa. Lasissa Cuvée Marie-Luise Blanc de Noir Brut, joka oli todella kuivan teräksistä. Vaikka pidän hapoista ja sitruunasta valkoviinissä, tämä kokonaisuus ei oikein vakuuttanut. 




Lasillinen Cuvée Katharina Blanc de Noir Brutia maistettiin puolestaan grillatun lampaansydämen, valkoisen parsan, saksanpähkinämajoneesin ja krassin kera. Koska annoksessa oli rasvaa, myös ensimmäinen kuohuviini sopi hyvin ruokaan. Vaikka viinit on valittu ruokien kanssa etukäteen sopiviksi, Hellassa & Huoneessa on mahdollista maistella kaikkia viinejä rivissä kunkin ruoan kanssa vuoron perään.


Aterian päätteeksi söimme ihanat lautaselliset millefeuillea raparperin, marengin, vesiminttuöljyn ja vaniljapatisserien kera. Tämä jälkiruoka oli ensimmäisen maistelupaikkamme paras annos! Mikäli shampanjat ovat mieleesi, kannattaa suunnata maistelemaan näitä maineikkaita saksalaisia sektejä.




Seuraavaksi suuntasimme Mansen muijien kanssa Näsinneulaan. Jälleen kerran huokailimme ravintolan upeita maisemia ennen kuin pääsimme aloittamaan neljän ruokalajin menun. Näsinneula tarjoilee Riesling-menua 5.6.2017 saakka 56 euron hintaan. Ruoalle sovitettu viinipaketti maksaa 43 euroa.

Alkuun saimme maalaisterriiniä, joka oli tehty luomukaritsasta, porsaan silavasta ja naudan maksasta. Lisämakua annokseen toi piparjuuri ja päärynächutney. En itse niin kovin välitä terriinistä, mutta sulava maalaisterriini suussa ei voi valittaa. Lasiin saimme hienostunutta 100 % Spätburgunderia, Schmitges Spätburgunder Rose Brutia vuodelta 2014. 






Menun toisessa annoksessa oli grillattua valkoista parsaa, paahdettua kukkakaalia, kuivattua persiljaa, korvasienivinaigrettea, gluteenitonta siemenleipää, granattiomenan siemeniä ja viiriäisen uppomunaa. Viininä mineraalinen, sitrusmainen ja kuiva C.A.I Riesling 2014, Immich-Batterieberg, Mosel. Tämä annos sanalla sanoen räjäytti pankin! Kokonaisuus oli hienostunut ja suolaa oli juuri sopivasti. Tiedän monen ihmettelevän sitä, miksi siitä suolasta tarvitsee mainita joka yhteydessä, mutta kun suola on kohdallaan, makuelämys nousee heti piirua paremmaksi.



Pääruoaksi saimme sous videssa haudutettua kuhaa, parsarisottoa, jogurttilunta sekä raparperia pikkelöitynä, kuivattuna ja jauhettuna. Makumaailman kruunasi rakuuna-voikastike. Viininä oli Viinitien maahantuoma upea Raja Riesling 2013 Pfalzista. Mielenkiintoista oli se, että rypäleet on kuulemma kasvatettu Ranskan puolella Alsacessa, mutta itse viini on tehty Saksassa. Raja-viineistä kiinnostuneiden kannattaakin suunnata Näsinneulaan nyt tulevana keskiviikkona 17.5., jolloin Toni Immanen maistattaa eri vuosikertojen Raja-viinejä.





Illallisen kruunasi kookos-vaniljavanukas paahdetun valkosuklaasorbetin, mansikan ja mantelikeksin kera.  Lasissa Burgberg Auslese Riesling 2010, Schlossgut Diel, Nahe.  

Nautimme illan aikana viiden eri ravintolan ruokia ja juomia, mutta voin paljastaa jo tässä vaiheessa, että Näsinneula oli illan positiivisin yllättäjä. Ruoat ja juomat oli paritettu niin, että ne osuivat makuhermooni täydellisesti. Illallisen jälkeen osaan useimmiten kertoa heti suosikkiannokseni, mutta nyt en siihen pystynyt menun ollessa tasapainossa. Näin hyvää settiä en ole Näsinneulasta vielä saanutkaan. Kiitän.



Edellisestä käynnistä Henriksissä oli vuosi aikaa, joten oli mahtavaa päästä maistelemaan heidän neljän ruokalajin Riesling-menua. Kokonaisuus maksaa 44 euroa ja kuten arvata saattaa, söimme täälläkin vain maisteluannokset. Viinipaketti oheen vie 35 euroa. Heti pöytään istuttuamme saimme lasilliset pirteän hapokasta Schmitges Cremant BrutiaMaistiaisiksi päätyivät myös Schmitgesin puolikuiva Riesling Feinherb ja astetta kuivempi Schmitges Grauschiefer 2016.

Alkuun saimme siikaa kahdella tapaa (savustettuna ja sokeri-suolattuna), paistettua varhaisperunaa, pikkelöityä kurkkua ja verigreippisorbettia. Sorbetti toi annokseen "pientä kivaa", mutta kotimainen sesonkiherkkumme raparperi olisi voinut olla jopa parempi vaihtoehto. 


Seuraavaksi saimme valkosuklaa-nokkossorbetin, joka ei ikävä kyllä toiminut tehtävässään. Suklaa oli mielestäni aivan turha ja nokkonen olisi kaivannut seurakseeen pikemminkin sitruunaa. 



Pääruoka sen sijaan toimi erittäin hyvin ja annos oli erittäin maistuvaa. Söimme 56-asteiseksi kypsennettyä vasikkaa, korvasienimuhennosta, varhaiskaalia ja sitruunavinaigrettea. Viininä alle 2000 pullon vuosituotannon Neiss Spätburgunder 2014 Bockenheim, joka maistui metsälle ja marjoille. 




Sorbetti tuntui olevan Henriksin menun kantava voima, sillä sitä oli tarjolla myös jälkiruoassa. Basilikasorbetti oli taivaallista mansikka-panna cottan ja raparperin kanssa! Henriks tanssitti meidät ruoallaan ihanan kesäisiin fiiliksiin, vaikkei sää sitä kompannutkaan. 





Ennen Deliin saapumistamme aloin tuntea jo pientä turnausväsymystä, vaikka olin yrittänyt syödä ja juoda maltillisesti. Vihkoon tuherretut muistiinpanot alkoivat muistuttaa lääkärin käsialaa (Delissä en tehnyt niitä lainkaan) ja makuaisti turtua. Tuttu ja turvallinen korttelibaarimme tasapainotti onneksi tilanteen. Tarjoilija kaatoi lasiin Rings Liter Rieslingia 2015, Richard Böcking 2014 ja Kellerin Rieslingia vuodelta 2015. Juuri kun olimme päässeet maistelemaan näitä, tarjoilija kantoi pöytään pientä purtavaa ja vielä yhden ekstraherkun - Klaus Böhme Riesling Spätlese 2016 Rappentialin. Kepeistä ja kevyistä viineistä kohti vahvempia ja persoonallisempia makuja. 

Lähikulman viinibaari on mielestäni viime vuoden miellyttävin tulokas tamperelaiseen ravintolamaailmaan. Upeita viinejä eikä harvinaisempia pulloja pelätä avata. Monen asiakkaan viinimaku muistetaan jo muutaman käynnin jälkeen ja tarjolle suositellaan erikoisempiakin makuja. 





C

Upean illan viimeinen herkuttelupaikka oli ravintola C rautatieaseman kupeessa. En  odottanut kaupungin parasta ruokaa tarjoavalta ravintolalta oikeastaan yhtään mitään, sillä tiesin makujen olevan kohdillaan. Mutta vähänpä tiesin, tulin yllätetyksi. Tietysti.

Keittiövelho Ilkka Isotalo tiesi jo entuudestaan, että tulisimme syömään illan aikana paljon, joten hän oli loihtinut meille pieniä, keittiöntervehdyksen kokoisia amuse bucheja. Aivan ensin maistelimme friteerattuja salvianlehtiä, sitten possunnahkaa kuusella ja vuohenputkella. 



Seuraavaksi ihmettelimme pariloitua kuhanposkea kanaemulsiolla, pikkelöidyillä mustaherukan silmuilla ja Sampon pinaatilla. 


Etikassa säilöttyä sipulia haudutettuna, maa-artisokkapyreetä, koivunlehtiä, pinaattiöljyä ja voikastiketta.



Ja jotta loistava putki ei katkeaisi, eteemme tarjoiltiin vielä heinillä savustettua hauenmätiä (??!), heinäkeksiä, mallaskreemiä, 18 kk kuivattua possunniskaa, pakastettua, kuivattua puolukkaa ja ylikypsäksi haudutettua selleriä. Blääh. Miten ihanaa saada maistella itselle uusia raaka-aineita. Miten ihanaa syödä jotain näin hyvää.



Jälkiruoaksi vielä jumalaiset mustaherukkatikkarit. Pelästyin aluksi, sillä olen viimeksi syönyt hattaraa kultaisella 1980-luvulla. Tuolloin päädyin oksentamaan kaiken makean kummieni matolle. Nyt hattaran määrä oli niin maltillinen, ettei voi kuin ihailla tätä keittiön kekseliäisyyttä. Valkosuklaakuorrutteisen tikkarin sisällä oli mustaherukkatäyte ja itse tikku oli tietysti mustaherukanoksaa. Jei!





Kiitos Saksan viinitiedotus, kaikki ihanat ravintolat sekä Mansen muijat (kiitos myös kuvauspalvelusta, Savusuolaa, Pullonhenki, Asikaine, Missä olet Laura ja Sivumaku. Ei viime vuonnakaan jääty pekkaa pahemmaksi, lue lisää. 

Valloittavat pioniunikot

maanantai 17. huhtikuuta 2017





Rakastan pioneja ja rakastan unikoita. Johdonmukaista lienee se, että rakastan pioniunikoita. Nämä yksivuotiset, suoraan maahan kylvettävät kukat tulivat puutarhaani vasta parisen vuotta sitten vieden sydämeni kertaheitolla. Kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy, heitin ensimmäisen pussin siemenet vanhaan sinkkivannaan enkä harventanut niitä lainkaan. Kukat olivat upeita, mutta ikävä kyllä ne katosivat liian nopeasti puutarhasta. Jotta pioniunikoiden kauneutta saa ihailla pidempään, siemenet tulisi kylvää pienemmissä osissa useampana ajankohtana.

Pioniunikoita löytyy useissa väreissä ja usein siemenpussin sisältö onkin värisekoitus valkeaa, tummaa, roosaa tai punaista. Itse olen ihastunut violetteihin pioniunikoihin ja toivon viime vuotisista kylväytyvän itsestään uusia tänä keväänä. Kun kukkien terälehdet putosivat, jätin siemenkodat huojumaan varressaan kukkapenkkiin uusintakylvön toivossa. Lehdet kuivuvat rumiksi, mutta ne saa nypättyä helposti pois. Ikävä kyllä myös linnut pitävät pioniunikoista ja nokkivat oman osuutensa parempiin suihin. Toki olen ostanut pioniunikon siemeniä lisää, sillä nämä tuulessa huojuvat hennot kukat ovat todella hurmaavia enkä malta olla kylvämättä niitä useampaan paikkaan. 

Kaunottaret ovat pelastus myös siinäkin mielessä, että niitä ei tarvitse esikasvattaa. Päinvastoin, mielestäni eivät edes pidä siitä. Helppohoitoisuudessaan pelastavat pihan kuin pihan. Mitä aurinkoisempi paikka, sitä kauniimmat kukat. Mitä rajumpi sade, sitä nopeampi kuolema. 

Hernepihvit kylmäsavulohella

tiistai 11. huhtikuuta 2017






Pääsiäinen häämöttää jo horisontissa eikä päivien suunnitelmista ja ruoista ole vielä mitään tietoa. Ensipuraisu pääsiäiseen otettiin kuitenkin viikonloppuna kokkaamalla alkuruoaksi hernepihvejä savulohella K-Ruoka -lehdestä. Helppo valinta, kun pakastimessa on jättisäkki herneitä ja annoksen kruunaa keitetty kananmuna. Resepti upposi hyvin omaan makuun, mitä nyt lisäsin sitruunankuorta ja -mehua enemmän. Kylmäsavun tilalla voi käyttää lämminsavu- tai graavilohta tai jättää pois kokonaan. Hernepihvitkin maistuivat sellaisenaan mukavan raikkailta minttu ja sitruuna mausteinaan.


Hernepihvit kylmäsavulohella 6 annosta

1 pss (200 g) pakasteherneitä
0,5 dl tuoreita mintunlehtiä hienonnettuna
125 g ricottajuustoa
1 kananmuna
0.5 dl vehnäjauhoja
2 tl sitruunamehua
0,5 tl suolaa
mustapippuria
öljyä paistamiseen

Lisäksi 
3 kananmunaa
125 g ricottajuustoa
1 tl sitruunankuorta
1 tl sitruunanmehua
ripaus suolaa
150 g kylmäsavulohta
tuoreita mintunlehtiä tai herneenversoja

Sulata pakasteherneet. Murskaa herneet haarukalla. Nypi mintun lehdet ja hienonna ne. Sekoita minttu, ricotta, jauhot, sitruunanmehu, suola ja pippuri hernemurskaan ja maista taikinaa. Jos maku on hyvä, lisää vielä muna joukkoon.

Keitä kananmunat kypsiksi, jäähdytä ja halkaise puoliksi.

Mausta ricotta sitruunankuorella, -mehulla ja suolalla. Tarkista maku.

Paista hernemassasta lettupannulla pienet pihvit. Päällystä ne maustetulla ricotalla, kylmäsavulohella, kananmunalla ja yrteillä.


* * *

Selkeitä kevään merkkejä omassa keittiössä onkin tämänkaltaisten alkuruokien lisääntyminen viikonlopun ruokapöytään, parsan nauttiminen useamman kerran viikossa ja kananmunan käyttäminen muuallakin kuin aamupalapöydässä. Harmillista vain, että kylmä sää näyttäisi vievän suurimman houkutuksen kokkailla pääsiäisenä jotain keväistä ja värikästä ruokaa. Jos uusien ruokien ideointiin ei ole aikaa, taidan kokkailla vanhoja, tuttuja ruokia.

Ideoita pitkään pääsiäisviikonloppuun:

Alkuruoaksi:
Juustokohokas
Kepeät kesäkurpitsakääryleet
Pankokuorrutteiset parsatangot
Parsaa, artisokan sydämiä ja herneitä
Parsavanukas ja tomaattisalaatti
Valkoista parsaa rakuunan kera

Pääruoaksi:
Japanilainen siika ja kurkkusalaatti
Kalaisat cannelonit sahramikastikkeessa
Parsalasagne
Piri piri -kanaa ja sitruunaista fenkolisalaattia

Jälkiruoaksi:
Firenzeläinen peltipulla
Sitruunagranita
Vadelmabrownies

Aamiaiseksi:
Avokadoleipä dukkahilla
Hyydytetyt munat
Lohiletut

Venetsia aikaisin aamulla

perjantai 7. huhtikuuta 2017



Ihastun harvoin mihinkään paikkaan tulisesti, mutta Venetsia pääsi valloittamaan minut täysin! Matkasta on pian kulunut vuosi enkä voi uskoa todeksi vieläkään miten kaunista ja lumoavaa siellä oli. Upeita rakennuksia, mielettömiä museoita, hurmaavia pikkukujia, herkullisia ruokia... Jos olet matkustamassa Venetsiaan, niin suosittelen yöpymään paikan päällä pelkästään tunnelman vuoksi. Vaikka kaupungissa on kalliimpaa kuin mantereen puolella, kannattaa levittää lompakkoa ja asua hetken aikaa veden ympäröimässä kaupungissa. Kokemus on ainutlaatuinen ja valinnanvaraa riittää kaikenlaisille europinoille.

Toisekseen, suosittelen sinua heräämään yhtenä aamuna aikaisin. Siis niin aikaisin, että olet nauttimassa auringon noususta ulkona ja koet miltä tuntuu melkein autio Venetsia. En lämmennyt ajatukselle aikaisin heräämisestä niin kovin, mutta kun mies halusi nähdä kalatorin heti aamutuimaan, vedin kaikki vaatteet niskaan ja lähdin mukaan. Kaupunki oli kaunis, mutta helvetin kylmä heti aamukuuden jälkeen.






Saimme kävellä aivan rauhassa, sillä kadun pätkät huusivat vielä tyhjyyttään. Yksikään kahvila ei ollut vielä auki ja vain muutama paikallinen oli tulkintamme mukaan matkalla töihin. Rialton kalatorilla sen sijaan oli jo kova tohina, kun saaliita purettiin veneistä ja aseteltiin kalatiskeihin järjestelmällisen kauniisti. Kotona kuorman purkaminen autosta ei aiheuta minkäänlaisia sydämentykytyksiä, mutta Venetsiassa tämäkin askare romantisoitui vahvasti. Sydän pamppaillen seurasimme mahtuvatko veneet vieritysten kanaalin rantaan vai onko tiedossa italialaiset huutoraivarit. Kalat ja äyriäiset näyttivät niin mahtavilta ja tämä oli se hetki, kun harmitti, ettei ollut omaa keittiötä käytössä. Tunne meni onneksi hetkessä ohi, kun muistin miten ihanaa on nauttia toisten tekemästä ruoasta.









Rialton kalatorilta otimme suunnan Piazza San Marcolle (Pyhän Markuksen tori) ja näkymä oli suurenmoinen. Normaalisti turisteja täynnä oleva aukio oli muutamaa töihin kävelevää paikallista lukuunottamatta tyhjä! Tuolloin kokemus tuntui suorastaan taivaalliselta. Oli niin tyyntä ja rauhallista. Aurinko nousi hiljalleen Basilica di Marcon (Pyhän Markuksen kirkko) ja Campanilen takaa. Kirkkoon on päivisin aika valtaisat jonot, mutta näin aamuisin sinne pääsee helposti kurkistamaan sisälle. Kirkon pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella on sisäänkäynti (Porta dei Fiori) rukoilijoille ja messuun menijöille.







Huokausten sillallakaan ei ollut aamulla tungosta, sillä risteilyalukset eivät olleet vielä rantautuneet ja loput turistit nukkuivat vielä lämpimissä sängyissään. Kello oli edelleen vähän ja suuntasimme läheiseen kahvilaan aamiaiselle paikallisten miesten ihmetykseksi. Palazzo Ducale (Dogen palatsi) aukesi sopivasti puoli yhdeksän maissa ja sisään pääsi näppärästi aiemmin ostetulla museopassilla.








Siinä vaiheessa, kun luotsi ohjasi jättiläisen kokoista risteilyalusta satamaan, Venetsian aamun taika oli katoamaisillaan. Parasta mitä siinä hetkessä voimme tehdä, oli suunnata Ducalen viereisestä laiturista vaporettoon ja suunnata kauniille Muranon ja Buranon saarille.





Lue myös:
Postikortti Padovasta
Orto Botanico di Padova
Ravintolavinkit Padovaan
Viehkeä Veneto - Padova
Päiväretki Vicenzaan
Valloittava Venetsia
Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.