Perinteinen omena-piimäpiirakka

keskiviikko 28. syyskuuta 2016


Kun viime talvena sain Cozy Publishingilta uuden Ruokakirjan, olin rehellisesti sanottuna pettynyt. Tiesin kirjan kaiken hehkutuksen perusteella olevan kaunis. Tiesin kansien välistä myös löytyvän perinteisiä suomalaisia ruokia. Ruokia, joita itse olen syönyt lapsuudessani. Mutta olen syönyt niitä niin paljon, etten kovinkaan usein haikaile niiden perään. Ja toisekseen, monet niistä ruoista ovat sellaisia, joihin en reseptiä kaipaa. Osaan ainesosat ulkoa ja muistan mitä astioita ja kulhoja äiti ja isä käyttivät tehdessään omia bravuureitaan. Ruokakirjaa selaillessa ei tullut sellaista fiilistä, että teenpäs täältä sitä ja tätä. Kerran miehen ollessa matkoilla päätin kuitenkin tehdä jauhelihakastikkeen kirjan ohjeella ja siitä ei tullut hyvää. Nostin kirjan hyllyyn. 

Kun nyt syksyllä kannoin puutarhalta omenia kotiin, teki pitkästä aikaa mieli omenapiirakkaa. Sitä perinteistä pellille tehtyä, jossa on vain pakolliset aineet eikä se ole liian makea. Leivontaohjeiden ainesten suhteet eivät ole taltioituneet muistiini, koska leivon niin harvoin. Perinteisen piirakkareseptin etsiminen netistä ei kuitenkaan houkutellut. Onneksi muistin Ruokakirjan, josta löysin kaipaamani ohjeen. Omena-piimäpiirakan, jossa piimän sijaan voi käyttää maustamatonta jogurttia. Samalla se iski tajuntaan. Nyt ymmärsin, että suomalaisten klassikkoreseptien tulee löytyä nimenomaan keittokirjan sivuilta. Reseptien tulee olla yksinkertaisia, jolloin ne ovat helposti muokattavissa omiin mielitekoihin. Ja jos sitä lapsuuden jauhelihakastiketta on tottunut tekemään omalla tyylillä, sillä on sallittua jatkaa. Mutta tärkeää on, että klassikot siirtyvät sukupolvelta toiselle. Vielä tärkeämpää se, että niitä klassikoita tehdään yhdessä ja luodaan uusia kotiruokaherkkuja. Kaisa Nieminen ja Riikka Kantinkoski ovat tehneet upean työn kootessaan omat muistonsa kirjojen sivuille ja tallentaessaan oman sukupolvensa herkkuruoat seuraavien sukupolvien nautittavaksi. 

Ruokakirja on nappivalinta kaikille, jotka eivät syö lapsuutensa klassikoita muualla kuin työpaikan ruokaloissa. Kaikille, jotka eivät osaa kokata ja kaipaavat kotipatojen ääreen.



Omena-piimäpiirakka (pellillinen)

Taikina:
120 g voita sulatettuna
2,5 dl sokeria
4,5 dl piimää tai maustamatonta jogurttia
7,5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria

Päälle:
8-10 omenaa viipaloituna
1-2 tl kanelia
2 rkl sokeria

Koristeluun:
tomusokeria

Sekoita kaikki taikinan ainesosat kulhossa. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Pese omenat ja poista omenaporalla kodat. Leikkaa omenat kuorineen viipaleiksi. Lado viipaleet vieri viereen taikinan päälle. Ripottele päälle kanelia ja sokeria. Paista 200 asteessa 30 minuuttia. Kokeile piirakan kypsyyttä tarvittaessa tikulla. Mikäli tikkuun ei jää taikinaa, piirakka on valmis.

Anna piirakan jäähtyä ja koristele halutessasi tomusokerilla. Tarjoa sellaisenaan tai vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.