Paistettua turskaa, maa-artisokkaa ja lehtikaalia

torstai 17. joulukuuta 2015



Älä anna kuvan hämätä, sillä tämä läjä on erittäin maistuva kala-annos. Resepti on napattu Kauppalehden Makujen maailma -osiosta, jossa esiteltiin huippukokkien erilaisia jouluruokia. Ruoka on helppo valmistaa, mutta ehkä esillelaittoon voisi panostaa ensi kerralla hieman enemmän. Alkuperäisessä reseptissä kalana oli kultaotsa-ahven, mutta sen vaihdoin turskaan ja pari ruusukaaliakin eksyi lautaselle. Se mitä reseptistä ei kannata oikoa, on voin ruskistaminen. Se on olennaisin osa annosta ja kruunaa kalalle ja juureksille upean maun.

Paistettua turskaa, maa-artisokkaa ja lehtikaalia 4 annosta

500 g maa-artisokkaa
oliiviöljyä
1 pussi lehtikaalia
ruusukaaleja
250 g voita + 50 g lehtikaalille ja ruusukaaleille
1 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
4 turskafileen palaa

Kuori maa-artisokat ja keitä suolalla maustetussa vedessä hiljalleen melkein kypsiksi. Anna jäähtyä. Leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi ja paista oliiviöljyssä kullanruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Leikkaa lehtikaalista paksut keskiruodot irti ja ryöppää suolalla maustetussa vedessä, noin 3 minuuttia. Jäähdytä kylmässä vedessä ja valuta. (Mikäli lehtikaali ei ole paksua, sitä ei ole välttämätöntä ryöpätä.) Revi lehdet pienemmiksi ja lämmitä tarjolle pantaessa pienessä määrässä voi-vesiseosta. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Ryöppää myös ruusukaalit tai paista ne kauniin värisiksi paistinpannulla voin ja öljyn sekoituksessa. Varo kypsentämästä ruusukaaleja liikaa, sillä aivan pehmenneinä ne eivät ole parhaimmillaan. 

Valmista ruskea voi. Anna voin 250 g ruskistua kattilassa keskilämmöllä pähkinän väriseksi. (Siivilöi talouspaperin läpi.) Anna jäähtyä hieman ja lisää joukkoon sitruunan mehu ja raastettu kuori. Paista turskat oliiviöljyssä paistinpannulla ja kokoa annos lautasille. Koristele annos ruskealla voilla. 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.