Italian reissulta - Napoli II

sunnuntai 15. marraskuuta 2015


Museo archeologico Nazionale di Napoli









Viikonloppu on kulunut seiniä maalatessa ja sisustusta miettiessä. Vaikka pidän pohjoismaisesta yksinkertaisuudesta, rakastan ranskalaisten ja italialaisten sisustustyyliä. Värikästä, rustiikkista, vanhoja rakennuksia, kauniita kylpyhuoneita ja vähän niitä huonosti toimivia suihkujakin. Tai ylipäänsä rakastan sitä rentoa elämäntyyliä! Omaan kotiin italialaisesta ja ranskalaisesta kulttuurista olen kuitenkin ominut vain ruoan ja yrittänyt imitoida matkalla maistettuja annoksia omassa keittiössäkin.

Etelän tapa lähteä iltaisin yhdessä ystävien ja perheen kanssa aperitivolle ja sen jälkeen illalliselle, on meillä täysin vierasta. Kesäinen näkymä Napolin kaduilla ilmenee Suomessa kerran kesässä festareiden muodossa ja silloinkin taustalla soi Popeda. Onni on mies, jonka kanssa voi matkustaa maailman ääriin ja nauttia paikallisesta kulttuurista. Palata kuvien myötä takaisin matkoille ja suunnitella seuraavia kohteita. Maailman ikävät tapahtumat saavat ajatukset toki lentämään, mutta eivät pelota eivätkä estä haaveilemasta uusien maiden ja kaupunkien kulttuureihin tutustumista.

Italian turnee jatkuu ensi kerralla Salernoon. Katso Italian reissun aiempia tunnelmia täältä:
Napolin herkkuja
Napoli I

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.