Fenkolikeksit

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015




Fenkoli on yksi monista suosikeistani niin tuoreena vihanneksena kuin siemenenäkin. Nämä siemenistä tehdyt fenkolikeksit eivät ole nopeatekoisia, mutta helppoja kuitenkin. Ensin keksit keitetään ja sitten vasta paistetaan. En ole syönyt vastaavanlaisia koskaan aiemmin, joten en osaa sanoa kuinka suoriuduin. Maku kuitenkin ratkaisee, joten tulen leipomaan näitä lisää tämän satsin loputtua. Loistavaa pikkupurtavaa viinin ja juustojen kera.

Fenkolikeksit

200 g (n. 2 dl) mannasuurimoita
200 g (n. 3-3,5 dl) vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl mustapippuria rouhittuna
1 rkl fenkolinsiemeniä
*
1 pss (7 g) kuivahiivaa
1,5 dl haaleaa vettä
1 dl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet kulhossa sekaisin ja tee seoksen keskelle syvennys. Lisää siihen vesi, johon olet sekoittanut hiivan sekä oliiviöljyn. Sekoita pehmeäksi taikinaksi ja vaivaa 5 minuuttia. Jätä taikina kohoamaan pyyhkeen alle kahdeksi tunniksi.

Vaivaa taikinaa toiset 5 minuuttia ja jaa taikina neljään osaan. Pyörittele taikinasta sen jälkeen noin 2 cm halkaisijaltaan olevia patukoita. Tein itse kylläkin ohuempia pötköjä. Mitä ohuempia pötköt ovat, sitä rapeampia kekseistä tulee. Leikkaa pötköt 10 cm pitkiksi ja pyöräytä ympyräksi tai solmuksi.

Laita uuni lämpiämään 180-200 asteeeseen ja kiehauta kattilallinen vettä. Lisää siihen suolaa ja kun suola on sulanut, nostele keksit kypsymään noin 5 minuutiksi. Anna ylimääräisen veden valua kekseistä pois, mutta älä nosta niitä talouspaperin tai pyyhkeen päälle, sillä taikina tarttuu kiinni.

Aseta keksit leivinpaperin päälle ja paista uunissa 10 minuuttia. Laske lämpö 150 asteeseen ja paista keksejä, kunnes ne ovat rapeita. Anna keksien jäähtyä ja nauti viinin kera.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.