Tortillapaistos tähteistä

maanantai 15. joulukuuta 2014





Maanantai on tähderuokien aatelinen päivä! Jääkaapissa on jos jonkinlaisia tähteitä tai epämääräisiä, pieniä määriä kasviksia, juuresraastetta, sunnuntaipaistin jämät, uunijuureksia ja kaupan päälle nuutuneita salaatinlehtiä. Itse löysin kaapista vielä muutaman tortillalättysen, joten ruoka oli helppo kehitellä. Saanko esitellä - tortillapaistos tähteistä!

Paistoksen valmistaminen hoituu nopeasti. Paista jauheliha pannulla, lisää sipulit ja valkosipuli, tuoretta chiliä, paprikaa ja muita kasvistähteitä. Omaan täytteeseen sekoitin mukaan punakaalia, hienonnetut salaatinlehdet ja persiljat. Mausta täyte suolalla, pippurilla, ras el hanout´lla ja extra chililä tai yrteillä. Jauhelihan tilalle on helppo vaihtaa paistin jämät, kypsennetty kana tai kypsät kikherneet, soijarouhe ja saat helposti kasvisversion.

Sipaise uunivuoan pohjalle hieman öljyä, jottei tortilla tartu kiinni. Nosta yksi tortillalätty astiaan ja kauho täytettä päälle. Tee kerroksia niin monta kuin sinulla on lättyjäkin. Mitä enemmän tortillalättyjä on, sitä hienomman ja paksumman tortillakakun saat aikaiseksi. Raasta päälle lopuksi juustoa ja paista 200 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja saanut kauniin värin.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.