Kardemummadrinkki ja hedelmäinen antipasto

tiistai 2. joulukuuta 2014







Joulufiiliksiä kaivatessa ajatukset suuntautuivat illanistujaisiin ja pikkujoulutunnelmiin. Juuri juhlissa tarjottavia pikkupurtavia söisin juuri nyt mieluiten. Valitettavasti näin arki-iltana ruoka ei voi koostua pelkästään cocktailpaloista, sillä niiden valmistamiseen ei ole aikaa. Onneksi on kuitenkin mahdollista tehdä edes jotain. Niinpä ajattelin valmistaa seuraavina päivä jotain pientä suolaista pienet juhlat mielessäni.

Olin ostanut viikonloppuna kaupasta persimoneja ja löysin Martha Stewartilta erittäin simppelin ohjeen. Pestyt/kuoritut persimonit lohkotaan ja ympärille kääritään bresaolaa ja laitetaan tarjolle. Lisäsin mukaan vielä rucolaa ja meloni-parmankinkkuantipasto päivittyi talvisempaan versioon. Loistava sormiruoka!

Pikkujoulutunnelmiin sopii enemmän kuin hyvin Good Food Companyn kardemummainen drinkki. Yrityksen takana hääräävät Teresa Välimäki ja Johanna Lindholm ja heiltä on vähän aikaa sitten ilmestynyt Hyvää joulua -kirja. Itse en ole kyseiseen kirjaan vielä tutustunut, mutta mikäli reseptit ovat samaa tasoa kuin tämä heidän drinkkinsä kirjan julkistamistilaisuudessa, maut ovat kohdillaan. Aion nauttia tästä juomasta vielä monta kertaa tämän kuukauden aikana.

Kardemumma Sour
1 annos
4 cl tummaa rommia 
2,5 cl tuoretta limen mehua
1 cl sokerilientä 
vihreitä kardemumman palkoja (tai rouhittua kardemummaa)


Murskaa kardemummat ravistimen pohjalle ja lisää muut ainekset sekä kourallinen jäitä. Ravista juoma voimakkaasti sekaisin ja kaada siivilän läpi lasiin.

*** 

Persimonia kutsutaan myös nimellä sharonhedelmä ja kaki. Kutsuitpa hedelmää millä nimellä tahansa, nyt on hetki nauttia niistä. Sesonki osuu näin joulun tienoille ja persimon sopii niin suolaiseen kuin makeaan kokkailuun. 

Persimon muistuttaa muodoltaan tomaattia ja rakenteeltaan kiiviä. Hedelmän maku tuo mieleen luumun ja hunajan. Persimonin tunnistaa tummuvasta ja lopulta ruskealaikkuisesta ulkonäöstä. 



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.