Maustetut popcornit

perjantai 7. marraskuuta 2014




Retroherkut taitavat tehdä paluun meidän perheeseen. En ole koskaan ollut suuri popcornien tai sipsien ystävä, joten ne eivät ole automaattisesti kuuluneet leffaillan naposteluun. Toki niitä on tullut syötyä vuosikymmeniä sitten runsaan voin kera. Kun mies heitti maissinjyvät ostoskärryyn, näin rosmariinit välittömästi silmissäni. Innostuin kokeilemaan oheen paria muutakin makua, mutta rosmariini osui makuhermooni parhaiten tällä kertaa.

Paistoin ensimmäisen satsin rosmariininmakuisia popcorneja itse tehdyllä rosmariiniöljyllä. Yrtti ei kuitenkaan maistunut tarpeeksi, joten sulatin voita ja kiehautin sitä hetken aikaa tuoreen rosmariinin kera. Kaadoin voin poppareiden päälle ja lisäsin suolaa. Huh mitä herkkua..!


Toisen satsin maustoin Sriracha-kastikkeella ja kolmannen kanelilla ja sokerilla. Chilinen Sriracha-poppari toimisi varmaan jonkinlaisena alkupalana parhaiten silloin, kun valmistaa jotain tulista ruokaa. Popcorneja voi maustaa muillakin yrteillä ja vaikkapa juustoilla. Ensi kerralla taivun kuitenkin lakritsijauheen puoleen.

2 kommenttia

  1. Viikonloppuinen vastaukseni on näemmä kadonnut täältä, mutta kiitos toistamiseen! Päivitys on vielä kesken, mutta paremman puolella ollaan.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.