Maistelussa Miami Bar & Grill

sunnuntai 26. lokakuuta 2014


Sain kutsun lähteä maistelemaan Miami Bar & Grillin uutta menua. Otin kutsun vastaan, sillä huippukokki ja ystävämme Chef Santeri on suunnitellut menun ja olen syönyt Santerin ruokia useaan otteeseen todeten ne makoisiksi. Muussa tapauksessa olisin saattanut jättää Miamin väliin. No, mitä sitä nyt kaunistelemaan: en olisi lähtenyt sinne syömään lainkaan. Ihan vain siksi, että mielessä oli valmiiksi mättöruoka, joka ei enää tänä päivänä maistu. Paitsi krapulassa ennen muinoin. Monen sortin pastat, pizzat ja burgerit ja ranskalaiset tutulla grillimausteseoksella maustettuna eivät innosta.

Mutta joo, tietysti minulla on hyviä uutisia! Ruoka ei ollut entisenlaisensa eikä annoksia valmisteta puolivalmiista aineksista. Miamin kokit ovat Santerin avustuksella nostaneet ravintolan ruoan profiilin uuudelle tasolle ja valmistavat aivan kaiken alusta asti itse. Mahtavaa! Omiksi suosikeiksi ylitse muiden nousivat nämä kolme annosta: Smoked salmon & shrimp soup, Crab cakes ja Miami steak sandwich.

Miami steak sandwich. Syön kohtuullisen harvoin ravintolassa lihaa (lukuunottamatta maistiaisia puolisoni lautaselta), mutta kun nyt olen päässyt pureskelemaan tätä pihvileipää, en voi sanoa olevani pettynyt. Mikäli olet yksi niistä henkilöistä, joka valitsee aina ravintola Tuulensuun listalta pihvileivän, kävelepäs ensi kerralla maistamaan tämä herkku. Nam!



Smoked salmon & shrimp soup. Keitto oli järkyttävän hyvää ja olen onnellinen siitä, että Tampereelta saa hyvää kalakeittoa myös muualta kuin Kauppahallin 4 Vuodenaikaa -ravintolasta. Maissi, kala ja etelän maut. Tätä haluan syödä uudestaan.


Crab cakes. Nämä rapupalluraiset olivat juuri siitä mitä odotinkin. Pidin itse niistä eniten jalopenoista tehdyn salsakastikkeen kanssa, mutta huono valinta ei myöskään ole savupaprika-aioli.




Bataattiranskalaiset. Tarvitseeko sanoa muuta?



Pickled salad. Loistava oivallus laittaa listalle pikkelöidyistä kasviksista koottu salaatti eikä sitä iänikuista vihreää salaattia. Ehtii sitä syödä sitten sesongin aikaan kesällä.


Cajun salmon and crab. Lisukkeena ollut kookosriisi osui minun makuhermooni: tähtianista, kanelia ja kookosmaitoa. Kala on saanut grillissä hienon savun maun ja maku on vielä intensiivisempi, kun syö lohen nahkan kera. Älä siitä jätä sitä syömättä vaan ota mukaan jokaiseen haarukalliseen.



Entrecôte ja grilled jalopenosalsa. Tämä liha-annos oli kaunis kuin mikä ja olin iloinen siitä, että lautanen ei ollut puoliksi täynnä ranskalaisia vaan mango- ja jalopenosalsat pikkelöidyn punakaalin kera tukivat lihaa raikkaalla tavalla. Toki bataattiranskalaiset saa tilattua kylkeen, jos sikseen on.



Miami burger. Royal Bakeryn sämpylä olikin jo Gastrolaivalta tuttu, mutta tällä kertaa pihvinä ei ollut pitkään kypsytetty possunniska vaan naudan sisäpaistista jauhettu pihvi. Ruokalistan mukaan pihvi paistetaan mediumiksi, jotta se säilyttää mehevyytensä. Ikävä kyllä, tällä kertaa pihvi oli paistettu liian kypsäksi, jolloin hampurilaisen makuelämys ei ollut haetulla tasolla. Olimme kuitenkin syöneet jo niin paljon, ettemme halunneet tilata uutta hampurilaista Chef Santerin yllytyksestä huolimatta. Muuten hampurilainen olisi ollut ihan jees, mutta seurueen burgerifanaatikko puolestaan kaipasi lisää kosteutta eli kastiketta. No, nämä on näitä kuuluisia makuasioita.


Deep fried ice cream. Chef Santeri mainitsi tämän jälkiruoan kohdalla kyseessä olevan melkoisen retroherkun, mutta totuuden nimissä sanottakoon, että maistoin friteerattua jäätelöä ensimmäisen kerran. Ja olikin sitten erittäin hyvä ensimmäinen lusikallinen! Miamin jälkiruokien ykkönen.


Grilled fruit platter. Hedelmävarras tarjoiltiin suklaakastikkeen kera eikä noin lähtökohtaisesti kuulostanut mitenkään erikoiselta. Eikä tarvitsekaan. Mutta annoksen hienous tulee siinä, että hedelmät grillataan hiiligrillissä ja banaani nimenomaan ilman kuoria. Suklaan himoisia suosittelen kuitenkin valitsemaan kolmen suklaan pirtelön, joka varmasti toimii missä mielentilassa tahansa. Itseltäni kun puuttuu suklaageeni täysin, kokonaista pirtelölasin sisältöä en jaksaisi imeskellä. Seurueemme miespuolinen suklaafanaatikko vannoi kuitenkin tämän jälkiruoan nimeen. 


Miamin sijainti ostoskeskuksen kyljessä ja samassa tilassa yökerhon kanssa muodostavat hieman omituisen yhdistelmän eikä sisustus hurmaa lainkaan. Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin sanoa olevani ilahtunut Miamin annista ja toivon ruoan tason säilyvän samalla tasolla. Miamin pojat ovat kyllä nostaneet pisteitään minun silmissäni, mutta toivottavasti ruokiin ihastuu moni muukin. Ravintolan listan näet täältä. Jos Miami ja sen edeltäjät edustivat aiemmin Tampereen ravintolatarjontaa "hampurilaismätön" tasolla, näin ei enää ole.

Kotiin kävellessä mietin jo, millaisen menukokonaisuuden ravintola kehittelee kesäksi. Mutta tutustutaan nyt ensin tähän listaan ja nautitaan sen herkuista. Itse ajattelin uskaltautua omallakin rahalla sisään mielessäni kalakeitto.



Miami Bar & Grill
Koskikeskus, Tampere
ma-ti suljettu
ke-to klo 15-21
pe-la klo 12-04 (keittiö klo 22.00)
su suljettu


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.