Kesäkurpitsaa ja härkäpapua harissakastikkeella

keskiviikko 13. elokuuta 2014




Kun kevättalvella ensimmäisen kerran selailin Kiran Auringon maku -kirjaa, tämä resepti oli se, jonka halusin ensimmäisenä testata. Tiesin kuitenkin, että olisi odotettava kesään saadakseni tuoreita raaka-aineita. Kesä tuli, mutta odotin elokuulle asti ennen kuin kokkasin tätä salaattia. Mutta en varmastikaan viimeistä kertaa, sillä puutarhassa kasvavat kesäkurpitsat ja härkäpavut mahdollistavat tästä herkusta nautiskelun pitkälle syksyyn.

Kiran kirja on ollut kaikin puolin mukava yllätys keittokirjojen suuressa joukossa. Opuksessa on 60 reseptiä ja olen testannut niistä nyt 15. Määrä on mielestäni suuri, sillä kokkailut ajoittuvat muutamaan kuukauteen. Harvoin mikään keittokirja on päässyt näin lyhyessä ajassa tällaiseen tehokäyttöön. Tähän on kai pakko todeta, että onneksi on vielä kesää ja reseptejä jäljellä.

Ohje on kirjassa lisukkeen roolissa, mutta mielestäni se sopii hyvin lounaaksi vaikka sellaisenaankin. Mikäli härkäpapuja ei ole saatavilla, ne voi korvata muillakin pavuilla.


Kesäkurpitsa-härkäpapusalaatti harissakastikkeella lisäke neljälle henkilölle

500 g kesäkurpitsaa (yksi keskikokoinen)
500 g tuoreita härkäpapuja palkoineen (noin 20 palkoa)
  • pese kesäkurpitsa ja viipaloi ohuita siivuja. Voitele viipaleet oliiviöljyllä ja grillaa viipaleet tai paista kuumalla pannulla, kunnes ne ovat kauniin värisiä. 
  • kuori härkäpavut paloista ja ryöppää kiehuvassa vedessä parin minuutin ajan. Jäähdytä kylmässä vedessä ja poista ulkokuori.
  • kääntele kesäkurpitsasuikaleet ja härkäpavut harissakastikkeessa ja mausta suolalla ja pippurilla. 


Harissakastike
1 rkl harissatahnaa
1 rkl hunajaa
1-2 rkl sitruunan mehua
2,5 rkl oliiiviöljyä
1 rkl tuoretta appelsiinin mehua
suolaa
  • sekoita ainekset keskenään ja tarkista maku. 


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.