Elokuun kukkia

maanantai 11. elokuuta 2014

Neitoperhonen punahatussa


Punahatut, asterit, malvat, illakot ja nauhukset sopivasti sekaisin kukkapenkissä. 

Viime viikkojen säät ovat hellineet puutarhaa, vaikka kuivaa on ollutkin. Olin viikon reissun päällä ja kukat olivat villiintyneet siinä ajassa kovasti. Nekin mitkä kukkivat jo aiemmin, ovat saaneet puhtia entistä enemmän ja kasvattavat uusia nuppuja lisää. Eniten taisin ilahtua siitä, että alla olevat sinipallo-ohdakkeet olivat viimeinkin sinistyneet. Aiempana kesänä ne jäivät harmaiksi, mutta nyt ikää on jo sen verran, että ehtivät kasvaa täyteen kukoistukseensa. 

Toinen ilon aihe oli se, että mennessäni aamulla puutarhaan, bongasin siellä lauman perhosia. Punahatut olivat houkutelleet paikalle neljä neitoperhosta, joiden mahtavasta väriloistosta sain nauttia pitkän tovin. Olen yrittänyt haalia puutarhaan mahdollisimman paljon perhoskukkia, jotta saan nauttia perhosista joka kesä. Näin ollen olen myös istuttanut erivärisiä ja -kokoisia kukkia, jotta erilajiset perhoset ja hyönteiset viihtyisivät pihallamme ilonamme sekä pölyttämässä kasveja. 

Sinipallo-ohdake


Hajuherne


Hajuherne


Syyshortensia

Syysasteri

Syysasteri

Päivänlilja

Päivänlilja


Syysleimu

Rantakukka



Kallionauhus

Syyspäivänhattu

Syyskaunosilmä

Pensashanhikki

Äidin siemenistä kasvattamat verenpisarat ja ahkeratliisat kukkivat muhkeasti. 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.