Porkkanapataa ja naanleipä

lauantai 19. lokakuuta 2013



Yksi tapa on tullut jäädäkseen ja sitä se on ollut jo vuosikausia. Joka viikko täytyy saada jotain uutta ruokaa. Makua. Reseptiä. Toki jotkin uudet ruoat nousevat lemppareiksi ja ne pääsevät huulille useammin kuin kerran vuodessa. Tämä ohje oli yksi tämän viikon uusista kokeiluista. Putkeen meni ja tulee tarjolle myös teille.

Porkkanapata 4 hengelle

loraus öljyä paistamiseen
2 sipulia ohueksi leikattuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1-2 tuoretta chiliä siemet poistettuna ja hienonnettuna
2 cm:n pätkä inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
1 tl kurkumaa
0,5 tl juustokuminaa
0,5 tl korianterinsiemeniä
hyppysellinen neilikkaa
600 g porkkanoita kuorittuna ja paloiteltuna
300 g keltaisia halkaistuja herneitä (tavallinen kikhernekin käy, mutta muista huomioida kypsymisajassa)
3 tomaattia paloiteltuna
2 tl viinietikkaa
5-8 dl vettä tai kasvislientä

  1. kuullota sipulia hetken aikaa, lisää valkosipuli, chili ja inkivääri
  2. kun sipuli alkaa olla pehmeää, lisää mausteet, porkkana ja herneet ja paista hetken aikaa
  3. lusikoi tomaattipyre ja tomaatit joukkoon
  4. lisää viinietikka ja vettä sen verran, että kasvikset peittyvät
  5. kuumenna seos kiehuvaksi ja kypsennä noin tunti tai kunnes kikherneet ja porkkanat ovat kypsiä
  6. tarjoile naanleivän ja salaatin kera

Salaatti

1 kurkku paloiteltuna
3 tomaattia paloiteltuna
1 dl tuoretta korianteria silputtuna
0,5-1 dl tuoretta minttua silputtuna
1 pieni sipuli hienonnettuna
1 sitruunan mehu
suolaa
  1. pilko ainekset melko pieniksi  ja sekoita keskenään
  2. mausta suolalla ja sitruunalla
  3. anna salaatin maustua hetken aikaa jääkaapissa

Naanleipä 6 leipää


25 g hiivaa
2 dl vettä
2 tl ruokosokeria
1-2 tl sinapinsiemeniä
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 dl maustamatonta jogruttia
1 muna
noin 8 dl vehnäjauhoja

voiteluun voisulaa tai rypsiöljyä

  1. murenna hiiva kulhoon ja liuota se kädenlämpöiseen veteen
  2. sekoita sokeri joukkoon ja anna seistä 20 minuuttia, kunnes se alkaa kuplia
  3. hienonna sinapinsiemenet morttelissa tai veitsellä
  4. lisää sinapinsiemet, suola, öljy, jogurtti ja muna joukkoon
  5. lisää vehnäjauhot vähitellen ja vaivaa taikinaa 5 minuuttia, taikina jää aika löysäksi
  6. peitä taikina pyyhkeellä ja anna kohota vähintään tunnin ajan
  7. kuumenna uuni 250 asteeseen
  8. kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa taikina kuuteen osaan
  9. kauli taikinat litteiksi, soikeiksi leiviksi ja nosta leivinpaperin päälle pellille
  10. pistele leivät haarukalla ja paista noin 10 minuuttia. Minulla ensimmäiset leivät olivat uunissa täydet 10 minuuttia, seuraavat ainoastaan 5 minuuttia. Vahdi siis leipiä, jotteivat ne pääse ruskistumaan. Saati sitten palamaan. Naanleipien kuuluu olla vaaleita ja pullakoita. 
  11. voitele lämpimät leivät voilla ja tarjoile heti

Vinkki! Keltaiset puolikkaat herneet ovat kikherneitä ja toiselta nimeltään chana dal. Jos et kuitenkaan löydä niitä kaupasta, korvaa ne tavallisilla kikherneillä. Jos käytät kuivattuja kikherneitä, muista laittaa ne turpoamaan veteen jo edellisenä päivänä.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.