Italialaiset murekepihvit

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

 

 

Jauheliha on suomalaisissa kodeissa varsin suosittu raaka-aine, mutta jostain syystä meillä sitä syödään varsin harvoin. En tiedä miksi, pidän kyllä bolognesekastikkeesta, lihapullista ja makaronilaatikosta. Ehkä kyse on pikemminkin siitä, että pyrimme syömään samoja ruokia harvakseltaan, jotta mihinkään makuun tai ruokaan ei kyllästyisi. Tämä italialaiskirjasta poimittu ohje on kokeilemisen arvoinen! Resepti on kirjasta Trattoria - italialaista ruokaa perheelle ja ystäville ja vaikkei ihan kaikkia aineksia löytynytkään, lopputuloksena syntyi pehmeän kosteat pihvit.

 

Italilaiset murekepihvit neljälle henkilölle

 

400 g jauhelihaa

1 valkosipuli pieneksi hienonnettuna

kourallinen tuoretta persiljaa hienonnettuna

suolaa, mustapippuria

1 rkl tomaattipyreetä

1 muna

4 keskikokoista leipäviipaletta ilman kuoria

vajaa 1 dl puna- tai valkoviiiniä

kourallinen tuoretta leipäraastetta ja 0.5 dl korppujauhoja

öljyä pihvien paistamiseen

 

  • pane leipäviipaleet kulhoon ja kaada viini niiden päälle. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty valkoviiniä, mutta koska meiltä ei sitä löytynyt, korvasin sen punaviinillä. Pehmitä leipiä parisen minuuttia.
  • sekoita jauheliha, valkosipuli, persilja, tomaattipyre ja kananmuna keskenään
  • mausta seos suolalla ja pippurilla
  • lisää leivät jauhelihaseokseen
  • tee taikinasta pihvit ja kieritä ne leipäraasteen ja korppujauhojen seoksessa
  • kuumenna öljy ja kypsennä pihvejä grillissä tai paistinpannulla molemmin puolin noin 5-7 minuuttia
  • tarjoa appelsiini-fenkolisalaatin tai fetalla täytettyjen paprikoiden kera

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.