Sikuria kahdella tapaa: munakoisotahnalla ja homejuustolla

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Sikurisalaattia, munakoisotahnaa ja oliiveja. 
Sikurisalaatti on tullut jäädäkseen ja säännöllisen epäsäännöllisesti on sitä saatava! Maku on hieman karvas ja pistävä eli täydellinen. Sikurista tulee lisäksi aina mieleen Ranska ja ranskalaisten kirpeät salaatinkastikkeet. Söin juuri äsken sikuria pähkinöiden ja homejuuston kera eikä siihen tarvita erillistä ohjetta, mutta sikuria kannattaa maistaa myös tämän munakoisotahnan kera.

Munakoisotahna sikurin ja oliivien kera

2 munakoisoa
2-4 valkosipulinkynttä
½-1 tl suolaa
4 rkl oliiviöljyä
koristeluun lehtipersiljaa hienonnettuna/tomaattia pieneksi lohkottuna/oliiveja

  • pistele munakoisoja haarukalla ja grillaa, kunnes ne ovat pehmeitä. Voit valmistaa munakoisot myös uunissa 200 asteessa paistamalla niitä noin tunnin ajan. Jos haluat lyhentää munakoisojen kypsennysaikaa, halkaise munakoisot kahtia pituussuunnassa ennen grillaamista. 
  • kun munakoisot ovat kypsiä, anna niiden jäähtyä
  • kaavi munakoisojen sisus haarukalla irti ja siirrä ne tehosekoittimen kulhoon
  • lisää joukkoon valkosipulit, suola ja oliiviöljy ja sekoita hienoksi tahnaksi
  • halutessasi voit lisätä joukkoon vielä sitruunamehua 
  • tarjoile munakoisotahna sikurisalaatin lehtien ja oliivien kanssa tai sellaisenaan leivän päällä

Vinkki! Lisäämällä tahnaan tahinia, saat mausta astetta verran itämaisemman.
Sikurisalaattia, sinihomejuustoa, pekaanipähkinöitä ja balsamicoa. 



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.