Yhteenvetoa sekasyöjän kuukaudesta

maanantai 17. lokakuuta 2011


Vietimme toukokuussa kasvispainotteista kuukautta ja keräsimme talteen kuitit kaikista ruokaostoksistamme. Tarkoitus oli jatkaa kuittien keräilyä kesäkuussakin, mutta se jäi mökkiprojektin myötä. Asia ei kuitenkaan unohtunut, vaan keräsimme kuitteja jälleen nyt syyskuussa. Tällä kertaa söimme sekasyöjän aineksia eli söimme niin kalaa, kasviksia kuin lihaakin. Yllätys ei varmaan ole se, että lihan astuessa kuvioihin, myös kauppalasku suureni. Tällä kertaa summat muodostuivat tällaisiksi:

  • ruokaostokset yhteensä 573 euroa ( kasvispainotteisella ruokavaliolla 430 euroa)
  • luomun osuus 149 euroa (kasvispainotteisen ruokavalion aikaan 66 euroa)
  • lihan osuus 176 euroa (aivan liikaa)
  • kalan ja äyriäisten osuus 28 euroa
Luomun osuus kasvoi selkeästi, mutta se johtuu lähinnä luomulihan ostamisesta. Söimme niin nautaa kuin kanaakin, muttemme mitenkään tavallista enempää. Kuittien perusteella lihaan meni kuitenkin hävyttömän paljon rahaa. Luomua tai ei.

Luomusta ei enää sen enempää, vaikka olenkin iloinen, että sen osuus kaupoissa on lisääntynyt. Enemmän iloitsen kuitenkin siitä, että lähellä kasvatettu ja tuotettu ruoka on saanut jalansijaa suuremmissakin marketeissa. Että ruoan alkuperästä ollaan entistä enemmän kiinnostuneita. Että vääristyneelle ruokakulttuurille ollaan tekemässä jotakin. Kukin omalla tahollaan. Pienin askelin. 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.