Pinaattia ja fetaa kahdella tapaa

maanantai 21. helmikuuta 2011

Tammikuun puolella pakastin huusi tyhjennystä ja pinaatti pääsi mukaan parilla eri tavalla. En ollut syönyt itsetehtyjä pinaattilettuja vuosiin ja munakastikekin huusi nimeäni. Puolet taikinasta paistettiin  miehen kanssa ihan perinteisellä reseptillä ja toiseen puoleen lisättiin piiraisiin jäänyttä täytettä ja extrapala fetaa. Lopputulos oli taivaallinen!


Pinaattiletut

½ l maitoa
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
150 g sulatettua pakastepinaattia
100 g fetajuustoa murusteltuna
(1-2 valkosipulinkynttä)
voita paistamiseen

Sekoita aineet keskenään ja paista voissa molemmin puolin. Tarjoile munakastikkeen, keitettyjen perunoiden ja puolukoiden kera. 

Pakastimesta löytyi joulun jäljiltä myös voitaikinaa ja siitä tekaisin maistuvat pinaatti-fetakolmiot.

Rapeisiin fetapiiraisiin tarvitset:

neljä levyä sulatettua voitaikinaa
100 g pinaattia (rucolakin käy)
200 g fetaa murusteltuna
50 g sulatettua voita
1 valkosipulinkynsi hienoksi pienennettynä
3-5 rkl hienonnettua persiljaa
4 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
mustapippuria ja suolaa tarpeen mukaan
***
1 vatkattu kananmuna piiraiden voiteluun
paahdettuja pinjansiemeniä koristeluun

Sulata taikinalevyt ja sekoita sillä aikaa täytteen ainekset. 

Leikkaa taikinalevyt kahdeksi neliöksi ja halutessasi voit kaulita niitä hieman isommiksi. Pane täytettä jokaisen neliön keskelle ja voitele reunat munalla. Taita neliöt kolmion muotoisiksi ja painele reunat haarukalla yhteen. Jos haluat piiraista hyvin rapeita, älä voitele piiraita enää munalla. 

Paista uuin keskitasolla 225 asteessa noin 25 minuuttia ja tarjoile sellaisenaan tai salaatin kera.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.