Limeä viikonloppuun

perjantai 4. helmikuuta 2011

Harmittaa kohtuullisesti. Siis ihan törkeesti! Olen kuullut näistä leivonnaisista pariin otteeseen, ja kun vielä luin näistä yhdestä blogistakin, päätin tehdä viikonlopuksi pientä makeaa. Taikina oli taivaallista, mutta lopputulos ihan jotain muuta. Miehen mielestä kuulemma hyviä, mutta se ei vaan riitä. Kaikki aiemmin tekemäni cupcaket ovat olleet järkyttävän hyviä enkä ollut varautunut siihen, että näistä tulee keskinkertaisia. Keskinkertaisia!

Ei ilmavuutta, ei korkeutta, ei pehmeyttä. Vain pieni limen häivähdys ja sekin makuuni aivan liian vähän. Kuorrutuksen tein ohjeen mukaisesti valkosuklaasta ja tuorejuustosta. Pakkohan sitä oli maistaa ja totesin saman tien inhoavani valkosuklaata. Ihan kuin en aiemmin sitä olisi syönyt... Pelastin sen mitä pelastettavissa oli. Lisäsin kuorrutukseen limen kuorta ja mehua. Ja kuorrutuksen laitoin vain muutamaan kakkuseen. Jos jaksan, teen huomenna oman perinteisen kuorrutuksen ja maustan sen reippaasti limellä. Pakko oli parempaa. Jos ei ole, syötän miehelle seinän maalaamisen ohessa. Siis leipojassa ei tietenkään voi olla mitään vikaa, ohje oli vain syvältä.

Viikonloppua!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.