Leipää auringonkukansiemenillä

sunnuntai 16. tammikuuta 2011


Uusin Glorian Ruoka & Viini-lehti innoitti kokeilemaan uutta leipää yksinkertaisella ohjeellaan.

1 ½ dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
5 dl kädenlämpöistä vettä
25 g tuorehiivaa
½ dl hunajaa
3 ½ dl kaurahiutaleita
4 dl grahamjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
50 g pehmeää voita
1 ½ rkl suolaa
½ tl fenkolinsiemeniä hienonnettuna
*
Vuoan voiteluun pehmeää voita ja leivän koristeluun auringonkukansiemeniä.

- Paahda siemenet kuivalla, kuumalla paistinpannulla kauniin ruskeaksi. Varo kuitenkin polttamasta niitä.

- Murenna hiiva veden joukkoon. Lisää hunaja, hiutaleet ja grahamjauhot. Lisää vehnäjauhot ja alusta taikinaa kymmenisen minuuttia.

- Lisää auringonkukansiemenet, voi, suola ja fenkolisiemenet. Alusta taikinaa vielä viitisen minuuttia. Peitä kulho liinalla ja anna taikina kohota vajaan tunnin ajan.

- Voitele kaksi leipävuokaa voilla. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Muotoile taikinasta kaksi tankoa ja nosta ne vuokiin. Voitele leivät vedellä ja ripottele auringonkukansiemeniä päälle.  Peitä leivät liinalla ja kohota niitä vielä 45 minuuttia.

- Paista leipiä ensin viisi minuuttia 250 asteessa. Kaada uunin pohjalle ½ dl vettä. Vesihöyry ja kuuma lämpötila tekevät leivän pinnasta rapean. Paista viiden minuutin jälkeen leipiä 180 asteessa noin 35 minuuttia. Ota leivät uunista ja kumoa ne vuoista uunipellille leivinpaperin päälle. Paista leipiä vielä kymmenisen minuuttia, jotta reunoistakin tulee rapeat.

Vinkki! Jos kaapista ei löydy kaurahiutaleita ja auringonkukansiemeniä, voit huoletta käyttää esimerkiksi ruishiutaleita, pellavansiemeniä, kurpitsansiemeniä...

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.