Herkkuja pinnan alta

maanantai 22. marraskuuta 2010

En voi olla hehkuttamatta sitä, miten mahtavaa on syödä kotona kalaa! Tiedän miehen sukulaistenkin ihmettelevän sitä, sillä hän on syönyt kalaa vasta viimeisen vuoden aikana. Parina edellisenä viikonloppuna on näin ollen suunnistettu kauppahalliin Nygrenille ostamaan kalaa.

Lauantain illallinen aloitettiin perinteisellä toast skagenilla, johon mies oli itse leiponut ruis-spelttileipää.

Toast skagen neljälle henkilölle

500 g kuorittuja katkarapuja
(mätiä)
punasipuli pieneksi hienonnettuna
punttia tuoretta tilliä
loraus oliiviöjyä
sitruunan kuori ja mehu
4 rkl ranskankermaa
suolaa, mustapippuria
maalaisleipää

Sekoita ainekset keskenään. Paista leivät pannulla voissa ja nosta ne lautaselle. Nosta katkarapuseos päälle ja koristele mädillä ja tillillä. Jos siis muistat ostaa mätiäkin kalakauppiaalta.

Ahventa punajuurisalaatin ja pinaatin kera neljälle henkilölle

1 sitruuna
suolaa, pippuria
1 prk ranskankermaa
8-12 ahvenfileetä tai muuta vaaleaa kalaa sopivassa määrin (kuha, siika)
oliiviöljyä
300 g tuoretta pinaattia
1 tl jauhettua kuminaa
voita

Punajuurisalaattiin:

700 g punajuuria
1 pieni puntti ruohosipulia
1 puntti tilliä
1 punasipulia
punaviinietikkaa
oliiviöljyä
suolaa, pippuria

1) Huuhdo punajuuret ja laita ne kokonaisina uuniin kypsymään 200 asteeseen noin tunnin ajaksi.
2) Silppua tällä välin ruohosipuli, tilli ja punasipuli.
3) Kun punajuuret ovat kypsiä, nosta ne pois uunista ja anna niiden jäähtyä hieman. Sen jälkeen kuori ne ja pilko lohkoiksi. Lisää punajuuret sipuleiden joukkoon ja mausta seos.
4) Mausta ranskankerma sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.
5) Paista pinaatinlehtiä muutaman minuutin ajan pannulla voissa. Mausta suolalla ja kuminalla. 
6) Paista ahvenfileet voissa pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla.
7) Asettele punajuurisalaattia lautaselle ja sen päälle pinaattia. Nosta ahvenfile päälle ja nosta hieman ranskankermaa päälle. Koristele ruohosipulilla ja tillillä.

Paistettua siikaa, maa-artisokkapyreetä ja haudutettuja papuja

- siika paistetaan pannulla voissa ja maustetaan suolalla ja pippurilla
- pavut keitetään suolatussa vedessä tai paistetaan pannulla kypsäksi
- maa-artisokkapyre tehdään kuten perunamuusi

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.