Kevyitä keittoja

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Toisinaan jääkaapista löytyy kaikkea vähäsen, mutta silti ei ole mitään syötävää. Useimmiten teemme tähteistä pizzaa, mutta keitto on välillä hyvä vaihtoehto. Varsinkaan kun keiton tekemiseen ei kulu kovinkaan monta minuuttia ja satun pitämään keitoista erittäin paljon! Keitot maistuvat kesälläkin ja moni niistä (esimerkiksi tomaatti- ja kurkkukeitto) maistuu kylmänäkin.

Peruna-salviakeitto

keitettyjä perunoita tai tähteeksi jäänyttä muusia
tuoretta salviaa
kasvislientä tai maitoa
suolaa, pippuria

Laita perunat ja kasvisliemi kattilaan. Kiehauta, soseuta ja mausta. Voiko olla nopeampaa keittoa jääkaapista löytyvistä tähteistä?
P.S. Varo laittamasta liikaa salviaa, jottei keitosta tule saippuan makuista.

Tomaattikeitto
 
1 sipuli hienonnettuna
2-4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
öljyä
1 varsisellerin varsi pilkottuna
1 porkkana väriä antamaan
1-2 prk tomaattimurskaa
kasvislientä
1 tl hunajaa tai sokeria
kuivattuja yrttejä (basilika, oregano, salvia, basilika)
sitruunanmehua tai balsamicoa terävöittämään makua
keiton pinnalle tuoretta basilikaa

Freesaa sipulit öljyssä, lisää varsiselleri ja porkkana. Lisää tomaattimurska, yrtit ja kasvislientä tarpeen mukaan. Hauduta puolisen tuntia, soseuta ja tarjoile.

Linssikeitto onnistuu samalla tavoin kuin aikaisemmatkin keitot eli ensin freesataan sipulit, lisätään linssit/juurekset ja neste. Hautumisen jälkeen soseutetaan ja siinä taas tarjolla yksi keitto. Hyvän linssikeiton perusohjeen löydät Mariannen makumaailmasta. Garam masalan ja curryn sijaan keiton voi maustaa esimerkiksi chilillä.

Mustajuurikeittoa ei juuri tähderuoaksi voi kutsua, mutta laitan nyt senkin ohjeen tähän joukon jatkoksi. Keitto maistuu parhaiten syksyllä sadonkorjuun aikaan, mutta harvoin mustajuurta voi muutenkaan ohittaa.

Mustajuurikeitto

4 pitkää (noin 25 cm) mustajuurta
2 perunaa
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl öljyä
1 sipuli
2 dl valkoista purjosilppua
8 dl kasvislientä
1 prk smetanaa

ripaus valkopippuria ja muskottipähkinää
suolaa
100g pekonia

Pese ja kuori mustajuuret veden alla ja laita heti sitruunalla maustettuun veteen, etteivät ne tummu.
Hienonna sipuli ja kuullota yhdessä purjosilpun kanssa öljyssä kattilassa.
Lisää perunat ja mustajuuret. Anna juuresten kiehua miedolla lämmöllä kypsäksi ja soseuta.
Lisää smetana ja mausta. Halutessasi voit lisätä kasvislientä, jos haluat keitosta juoksevampaa. 
Paista pekoni rapeaksi ja koristele keittoannos sillä.

Vinkki! Keitoista saa fiinimpiä, jos ne siivilöi soseuttamisen jälkeen.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.