Ahventa salaattipedillä

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Selailin vanhoja lehtiä kirpputorille ja roskiin vietäväksi ja törmäsin yksinkertaiseen reseptiin. Huonoa siinä oli se, että pääraaka-aine oli kalaa. Huonoa siis miehelle, ei minulle. Syystä, jota kukaan ei tiedä, puoliso ei ole koskaan pitänyt kalasta eikä näin ollen ole sitä juuri syönytkään. Paitsi susheissa. Hyvä puoli oli se, että mies oli juuri vähän aikaa sitten sanonut olevansa valmis laajentamaan kalarepertuaariaan, joten tuumasta toimeen ja ehdottamaan kalaruokaa perjantai-illan iloksi. Kokeileminen oli vaivan väärti, syömme kalaa jatkossa enemmän kuin nykyisin. Tämä oli miehen lupaus!

Pistaasikuorrutetut ahvenfileet kahdelle

6-8 ahvenfilettä
1 ½ dl pistaasipähkinöitä hienoksi rouhittuna
sitruunasuolaa tai tavallista suolaa
voita
1 punasipuli ohuina renkaina
1-2 tl hunajaa tai sokeria
oliiviöljyä
salaatinlehtiä
rucolaa
vihreää parsaa (omassa jääkaapissa oli tarjolla vain valkeaa)
2 keitettyä kananmunaa

Sekoita viipaloidun sipulin joukkoon hunajaa, suolaa ja oliiviöljyä. Anna marinoitua ahvenien paistamiseen saakka. Keitä kananmunat kypsiksi jo nyt tai myöhemmin parsan keitinlientä hyödyntäen.

Kuori parsaa hieman kuorimaveitsellä (ei nuppuihin saakka) ja leikkaa muutaman sentin mittainen puinen alaosa pois. Puinen osa katkeaa, kun taivutat parsaa.  Keitä parsoja muutaman minuutin ajan suolatussa vedessä. Nosta parsat varovasti pois. Voit keittää kananmunat parsan keitinvedessä kypsiksi, ellet ole keittänyt niitä jo aiemmin.

Kierittele ahvenet pistaasipähkinärouheessa. Suolaa ei välttämättä tarvitse lainkaan, sillä pähkinöissä itsessään on jo suolaa. Näin ollen jokainen voi lisätä suolaa vasta pöydässä.

Asettele salaatinlehdet ja rucolat tarjoiluvadille. Lisää parsat muutamaan osaa leikattuina tai kokonaisina päälle. Paista tässä välissä ahvenet voissa paistinpannulla parin minuutin ajan molemmilta puolilta ja nosta salaatin päälle. Lisää kananmunat. Halutessasi voit pirskottaa vielä oliiviöljyä annoksen päälle. Voilà! Bon appetit!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Kipparin morsian. All rights reserved. © Maira Gall.